perjantai 6. marraskuuta 2015

New in my closet




Näin sinut ensimmäistä kertaa jo vuosi sitten mutta päätin jättää asian sikseen, vaikka vähän ihastuinkin. Katseemme kuitenkin kohtasivat taas viime viikonloppuna, kun odottelit yksinäisenä vaaterekin luona.





Joo, mä kohtasin takin.

Tosiaan katselin tätä herkullisen väristä yksilöä jo viime syksynä mutta jotenkin tuntui siltä, että takki saa jäädä kauppaan. Nyt kävi sitten niin sanotusti perinteiset, kun ainut S-kokoinen liila ihastus odotteli ostajaansa puoleen hintaan.

Harkitsin ja harkitsin mutten voinut vastustaa. Ilmeisesti kannatti, sillä puin tämän heti seuraavana harmaana päivänä ja tepastelin väripilkkuna keskustassa muun mustan massan seassa. Kehujakin tämä on jo saanut - mun yksisarvistakki. <3


Ei kommentteja: