keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Mietteitä bloggaamisesta

Tässä syksyn mittaan mun mieleen on niin monta kertaa noussut kysymys: "Onko tästä mitään hyötyä?" Olen työntänyt kysymystä taka-alalla ja toistellut itselleni, että "tottakai on, tietysti, anna mennä".

Saranda/Tyhjä ajatus pyöritteli aihetta blogissaan viime viikolla ja jatkan näitä pohdiskeluja omalta osaltani ja omalta kantiltani. Bloggaaminen ei mun mielestä ole kilpailua, se ei ole multa tai keltään pois, jos jonkun toisen blogi on parempi suositumpi. Sama lukija voi lukea kymmeniä muitakin blogeja samaan aikaan ja bloggaajat ovat ystäviä keskenään ja auttavat toisiaan.

Välillä suunnittelen mitä aion täällä sanoa, toisinaan kirjoitan juuri sillä tavalla, kun sillä hetkellä tuntuu aidoimmalta. Päivittäisiä kuulumisia tai diipimpiä mietiskelyjä. Niitä kuitenkin harvemmin, vaikka harrastankin sellaista päivittäin.

Huomaan, että iltaisin mun on kaikista helpoin kirjoittaa. Olen luovimmillani illalla - kun on hiljaista, pimeää ja rauhallista. 

"I'm not a quitter". Olen bloggaillut maltilliseen tahtiin kohta vuoden ja vaikka "luovuttaminen" on käynyt mielessä, en usko että siihen pystyisin. Vaikka tahti ei vielä päätä huimaa, on tämä kuitenkin jo merkittävä osa mun arkea. Ja ennen kaikkea mieleinen sellainen! Olen aina pitänyt kirjoittamisesta, kaikilla eri tyyleillä - iskeviä lausahduksia tai tyhjiä ja loputtomia lauseita. 

Valokuvaaminen on parasta! Innostun siitä entisestään ja editointi on hypännyt ihan uudelle tasolle. Minne mä mun kuvia laittaisin jos en tänne?

"Jokaisen tarina on hieman erilainen, toisilla matka kestää kauemmin ja toiset ovat perillä jo muita nopeammin" sanoi eräs ystäväni viime kesänä. Näinhän se on mutta tärkeintä on että matka jatkuu!

Tämänkin postauksen kirjoitin illalla, kello 22.35, kun suljin telkkarin ja istuin pimeässä olohuoneen nurkassa kuunnellen Antin tuhinaa makuuhuoneesta. Tästä mä pidän, tälläistä kirjoittamisen pitääkin olla. <3

EDIT// Lähes aina julkaistuani postauksen, mietin, että tuohonhan olisi voinut lisätä vielä tällaisen lauseen ja tuollaisen mietteen. Tähänkin juttuun oli pakko lisätä vielä luonnoksen teon jälkeen, että musta on niin huojentavaa lukea esimerkiksi erästä lempiblogiani nimeltä Tickle your fancy ja joka kerralla huomata, että ei sen postailun tarvitse olla niin vakavaa ja tarkkaan harkittua. Pienen pienistäkin asioista saa postauksen kunhan antaa vaan ajatuksen virrata! (Y)

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pystyn samaistumaan tähän tekstiin niin hyvin! Tuntuu, että omatkin aivoni alkavat toimimaan vasta kun ollaan lähellä nukkumaanmenoaikaa :)

Unknown kirjoitti...

Ihana kuulla, että on muitakin yökyöpeleitä!! :-)

Saranda Dedolli kirjoitti...

Lainasin teitsiä ja sun kaveria mun uusimmassa postauksessa! :D

Unknown kirjoitti...

Haha, hauskaa! :D arvaatkohan kuka se on...