perjantai 13. helmikuuta 2015

Plans for 2015

Koska tässä vielä eletään vuoden (ja bloginkin) alkutaivalta, ajattelin kertoa vähän suunnitelmistani tälle vuodelle. Eli kyse on tavallaan uuden vuoden lupauksista! Idean koko juttuun sain mun kaverin Sarandan blogista, kun Sarandakin kirjoitteli alkuvuodesta omia ajatuksiaan tulevaa vuotta kohden. 

Aloitetaas sitten. Tänä vuonna aion...

♥  ... ihan ensimmäisenä, kirjoittaa blogia!

♥  ... tehdä Antin kanssa ainakin kaksi ulkomaanreissua! (Ensimmäiseen reissuun jäljellä 8 päivää..) Ensi talvella olisi ainakin alustavissa suunnitelmissa lähtö Thaimaaseen ja siellä voisi mun puolesta juhlia myös uutta vuotta! 

♥  ... reissuista puheen ollen.. Kesällä tahdon ehdottomasti ainakin yksille festareille ja viime vuonna taidettiinkin jo lupailla mun kaverin Katjan kanssa, että suunnataan taas Ilosaareen rokkailemaan!  Ainakin mun puolelta tää lupaus pidetään ;) Mökkireissuja myös enemmän - omalle mökille, Antin mökille, kavereiden mökille...

♥  ... käyttää paljon huulipunia! Eikä pelkästään sitä perus kirkkaan punaista, mistä tykkäänkin kyllä tosi paljon, vaan myös muita sävyjä! Mulla ois meikkipussissa ainakin yksi ihanan kesäinen pinkki... Huulipunat tuo musta kasvoille niin hyvin väriä ja kirkkautta, ja onhan se myös sellanen ihanan naisellinen juttu!

♥  ... olla ennakkoluulottomampi. Ajaudun monesti vähän pessimistiseen ajattelutapaan ja odotan sitä kaikista huonointa vaihtoehtoa. Tähän tulee siis tästä eteenpäin muutos! 

... testata monia uusia ravintoloita. Tai siis uusia mulle! Niitähän täällä Helsingissä riittää. Tää ei muuten oo lupaus ainakaan kaikista vaikeimmasta päästä... 

... kuvata p-a-l-j-o-n. Tykkään siitä hommasta ihan törkeesti, joten   miksipä ei. Ja positiivinen juttuhan siinä on myös se, että koko ajan kehittyy! Haluaisin myös postailla enemmän fiiliskuvia. Joissakin blogeissa on viikkokatsauspostauksia ja mä ainakin tykkään sellaisista, ehkäpä niitä vois näkyä myös täällä. We'll see

... mun mielessä on viime aikoina pyörinyt enemmän ja vähemmän tatuoinnin ottaminen. (Okei, viime aikoina - eli noin 1,5 vuotta oon pyöritellyt yhtä tekstiä päässäni.) Hah, lähden ehkä huhtikuussa pyörähtämään Lontoossa kaverin luona ja naureskeltiinkin, että sieltä ei sitten poistuta ilman leimaa. Jäiks. Ja jäiks myös sille, mitä äiti tähän sanoo.......

... urheilla, kuntoilla, liikkua, pumpata rautaa. Mulla on omia tavoitteita ja niihin päästäkseni haluaisin myös kokeilla ruokavalioita ja pt:n apua. Mulla olis sitä paitsi vielä meidän kuntosalille ilmainen puoli tuntinen personal trainerin kanssa mutta en oo koskaan saanut aikaiseksi varata aikaa. Tänään mä muuten varaan sen!

... järjestää kavereiden kanssa illanistujaisia! Näitä oikeesti enemmän, pliis. Viime viikonloppuna vuoden ensimmäinen tällainen toteutuikin jo, ja seuraavaksi olisi suunnitelmissa ehkä the making of sushi-ilta koulukavereiden kanssa. Oli myös puhetta yhden rakkaan Tampere-tytön kanssa jos päästäis sinne toukokuussa vanhalla lukioporukalla. 

... NAUTTIA! Viime vuosina oon miettinyt sitä, että mikään ei kyllä ole elämässä tärkeämpää kuin se, että on onnellinen ja nauttii omasta elämästä. Näin oon pyrkinytkin elämään ja teen just niin, mikä parhaalta tuntuu -  näin siis jatkossakin! 





6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Peukku PT ajatuksille ��

Unknown kirjoitti...

Hahah, ei sitä varmaan ainakaan tuu kaduttua! ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onhan siinä pari haavetta toteutettavaks. Hyvä jos rahaa riittää ja aikaa saada tuo kaikki yhdelle vuodelle. Hatun nosto ainakin positiiviselle ajattelulle. Liekö vaan liirumlaarumia jolla saada omaa minäkuvaa pönkitettyä :) hyvä blogi ja kivoja fiiliskuvia jo nyt havaittavissa!

Unknown kirjoitti...

Onhan siinä toteutettavia juttuja mutta käyn innolla niiden kimppuun! Ja saatan höpötellä, mutta ei ne liirum laarumia kuitenkaan ole ;) kiitos, tosi kiva kuulla! :)

Katja kirjoitti...

tältäkin puolelta lupaus pidetään ;)

Unknown kirjoitti...

Jes, hyvä Katja!!