torstai 22. lokakuuta 2015

One piece of rawcake, please!

Nyt liikutaan niin mun epämukavuusalueella mutta päätin siitä huolimatta kokeilla! Jotenkin olen juuttunut siihen ajatukseen, että ei mulla ole aikaa leipoa. Näinhän se asia ei kuitenkaan ole, sillä tämäkin kakku väsättiin siivousurakan parissa juuri ennen vieraiden tuloa!

Tein siis suklaisen raakakakun mun synttäreille, joka keräsi kyllä kaikkien vieraiden kehut!


Ainesosat:
(Valmistusaika noin 30min + 1h)

Pohja:

5dl pekaanipähkinöitä
5dl kivettömiä taateleita
2 rkl raakakaakaojauhetta
1 rkl kookosöljyä


Täyte:

2dl taateleita
2 rkl kookosöljyä (sulatettuna)
1/2 tl kanelia
1 dl vettä


Kuorrutus:

1 dl kookosöljyä (sulatettuna)
2 dl raakakaakaojauhetta
1/2 dl agavesiirappia
2 rkl vettä


Tarvitset myös irtokakkuvuoan, joka on halkaisijaltaan noin 18cm! Meiltä ei tälläistä entuudestaan löytynyt, joten ostin kiireessä tietysti vähän isomman (24cm) eli itse jouduin lähes tulkoon tuplaamaan osan raakaineista. 



Pohja:

Aloita pohjan teosta! Murskaa pähkinät pieneksi muruksi. Lisää taatelit, raakakaakaojauhe ja kookosöljy. Hienonna tasaiseksi. 

Pingota leivinpaperi vuoan pohjalle ja painele seos päälle. Voit painella seosta myös hieman vuoan reunoja vasten. Laita vuoka jääkaappiin.


Täyte:

Mittaa taatelit, kookosöljy, kaneli ja vesi sekoittimeen. Näistä pitäisi muodosta paksuhko, tasainen tahna. Koostumuksen tulisi olla kiinteä mutta kuitenkin helposti levittyvä. Levitä täyte pohjalle ja laita vuoka takaisin jääkaappiin.




Kuorrutus:

Mittaa kookosöljy, kaakaojauhe, siirappi ja vesi kulhoon ja vatkaa seos tasaiseksi. Levitä kuorrutus vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään tunnin verran.



Mulla oli kaapissa vielä pari raakasuklaalevyä ja pakkasessa marjoja, joten inspiroin koristelun lopuksi vielä ihan itse! Raakasuklaapalat ovat siis Ombarin gojimarjaa ja Goodion blueberryä :-)


Fiilikset ensimmäisen raakakakun jälkeen? Ei yhtään niin hankala, mitä kuvittelin. Melko nopea valmistaa! Super herkullinen ja vie kyllä makean nälän alta aikayksikön! = SUOSITTELEN!


Omat vinkit: Taateleita tulee tähän kakkuun ihan useampikin desilitra, joten päätin mennä siitä, missä aita on matalin.. Haahuilin pähkinähyllyllä ja huomasin taatelipaketin, jossa taatelit olikin jo puristettu "nestemäiseen" muotoon (250g). Hinta oli about euro. Tämähän sopi minulle! Laskeskelin, että noin kaksi pakettia luulisi riittävän ja näin jälkeen päin ajateltuna kakun koostumus oli kyllä musta ihan oikeanlainen. Eli selvää säästöä ;)

Kuorrutus oli tässä kakussa se makein osa. Siirappi tuo tietynlaista rakennetta mutta itselläni sitä taisi lurahtaa vähän liikaakin. Tämän kanssa kannattaa siis olla tarkkana! 



Alkuperäinen ohje: HS.fi



2 kommenttia:

Saranda Dedolli kirjoitti...

Kuulostaa tosi helpolta ja näyttää vielä paremmalta! :)

Unknown kirjoitti...

Se on oikeesti!! Kiitos :-) ... Ja niin hyvää....