Sunday b l u e s

Miksi sunnuntait tuntuu aina niin sunnuntailta? En oikeastaan ole ihminen, joka nauttisi sunnuntaipäivistä. Mä oon aina kokenut ne jotenkin niin harmaiksi päiviksi - päivä johon viikko loppuu ja josta seuraava viikko alkaa.

Harmaita päiviä, lähtemisiä, paluuta, valmistautumista m a a n a n t a i h i n, läksyjä, väsymystä.

Nousin äsken junaan kohti Helsinkiä ja on niin pimeää, että hädin tuskin erotin junan vieressä seisovia ihmisiä. Koko kaupunki on hautautunut pimeään verhoon ja kostea asfaltti imee viimeisetkin valon rippeet. 

Musta paluumatkustaminen ei olisi ollenkaan näin kurjaa, jos se tapahtuisi esimerkiksi maanantaina tai vaikka tiistaina! Jotenkin tälläiset asiat vaan osuu aina sunnuntaille. Toisaalta, jos aurinko paistaisi nyt kirkkaalta taivaalta, fiilis olisi varmaan vähän parempi. Ei tähän masisteluun tepsi muu kuin spotifyn loppumattomat biisilistat, villasukat ja hautautuminen sohvan nurkkaan.

Loppupiristyksenä; VR:llä on ilmeisesti jonkin näköiset matkalippujen tarkistusviikot meneillään. Matkustin perjantaina Tampere-Imatra väliä ja liput tarkistettiin ainakin viisi kertaa. Luultavasti enemmänkin, menin varmaan laskuissa sekaisin. Yhdellä kerralla söin suu täynnä evästä, otin katsekontaktin konnariin mutta en jaksanut tehdä asian eteen enempää. Luonnostellessani tätä tekstiä olin istunut junassa alle kymmenen minuuttia ja liput tarkastettiin sillä aikaa jo kaksi kertaa. Don't be so suspicious god damnit......